tiistai 28. toukokuuta 2019

Mitä kuuluu nyt


On enemmän kuin aiheellista kirjata tänne terveyteni tilanne nyt, koska olen ollut siitä jo jonkin aikaa huolestunut. Olen pitkään, oikeastaan jo vuosia ajatellut, etten halua kiinnittää olotilaani kauheasti huomiota.  Siksi nyt on aika vaikea etsiä tietoja tältä välikaudelta. 

Viime talven aikana tai jo vähitellen aiemmin jalkani ovat kipeytyneet. Kipeys ei ole särkyjä, vaan kipua jalkoja liikuttaessani, kävellessäni, noustessani ja laskeutuessani portaita. Valitettavasti en ole kirjannut huonoja päiviä minnekään. Kun huononeminen on hidasta, käy helposti juuri näin. Joskus on ollut parempia päiviä, mutta vasta nyt olen ymmärtänyt, mistä ne ovat johtuneet. Sitä asiaa käyn tässä blogissani läpi. Ehkä vähän sekavasti, mutta tuleehan pistettyä talteen.

Takapakkia sairauteeni alkoi tulla  vasta alkaen suunnilleen talvella 2015/2016,  mutta aloin hakeutua lääkäriin vasta keväällä 2016, kun liikkuminen alkoi olla vaikeata. Siitä olen jotakin kirjoittanutkin. Seuranta jäi kyllä sitten täysin muiden asioiden alle, kun piti jatkaa remonttiin liittyvillä asioilla ja talon myynnillä.

Sain omassa terveyskeskuksessa ensin maaliskuussa 2016 (16.3.2016) paikallishoitoa molempiin polviini ja lähetteen reumalääkärille. Tällöin vielä Tuusulan terveyskeskuksessa kävi reumalääkäri. Pääsin Pekka Nykäsen vastaanotolle 21.4.2016. Jouduin aloittamaan lopettamani Trexanin uudelleen ja aluksi söin myös myös lyhyen jakson Prednisonia. Hän määräsi minut luuntiheysmittaukseen Hyvinkään sairaalaan. Kävin siellä 30.5.2016. Oikeassa reisiluussa ja lannerangassa todettiin osteroporoosia, aiemmin on todettu joissakin kommenteissa myös, että luustoni on osteoporoottista.  Näin erityisesti käsieni osalta. 

Palaan tässä kohdin lyhyesti kevääseen 2012. Polvia ei oltu kuvattu aiemmin kuin kerran Hyrylän Aavassa 2012, kun etsin syytä jalkojeni kipeytymiseen. Silloin olin käynyt Hyrylän terveyskeskuksessa muutaman kerran ja joka kerta minulle sanottiin, että kysymyksessä olivat kulumavaivat, nivelrikko, kunnes sitten myöhemmin keväällä aloin itkeä vastaanotolla epätoivosta, koska olin itse alkanut epäillä reuman kaltaista, minulle täysin tuntematonta sairautta. Pääsin lopulta verikokeeseen, jossa mitattiin myös sitruliinivasta-arvot S-CCPAb. Ne olivat niin korkeat, että reumaa oli nyt pakko epäillä. 

Minulle valmisteltiin terveyskeskuksessa lähete ja sanottiin ehkä vähän pilkaten minun pääsevän nyt vihdoin hyvään hoitoon. Hyvinkään sairaalassa reumalääkäri Pentti Järvinen ihmettelikin, että olin onnistunut saamaan lähetteen. Hän vahvisti tutkimusten jälkeen diagnoosin, joka vahvisti minun sairastavan seropositiivista nivelreumaa. Olin helpottunut. Ajattelin jopa pystyväni toipumaan sairaudesta. Olotilani parani.

Nyt 2016 reumalääkäri määräsi minulle Alendronaatti-nimistä lääkettä 70 mg kerran viikossa tyhjään mahaan runsaan veden kera. Sen jälkeen puoleen tuntiin ei saa mennä pitkälleen eikä syödä. Sitä pitäisi käyttää viisi vuotta. Ostinkin lääkkeen, mutta en uskaltanut aloittaa sitä. Kun luin lääkkeestä tarkemmin, tuli vahvoja epäilyjä. Lääkkeen vaikuttava aine on biofosfonaatti.

Omakannan merkintöjä on aika vaikea lukea. Kävin uudelleen reumalääkärillä 10.11.2016, jolloin hän totesi ”Ei ole vielä aloittanut. Jos alendronaatti ei onnistu aloitetaan Prolia 60 mg 6 kk välein ihonalaisesti”. 

Taisin edelleen epäröidä. Muistan, että lääkäri varoitteli kovasti, etten välttäisin kaatumisia. Minä, joka aikoinaan olin oikein mestari kaatumaan, mutten koskaan loukannut itseäni, murtanut mitään verrattuna moneen muuhun tuntemaani ihmiseen.

Epäröin edelleen lääkkeen aloittamista aina seuraavaan syksyyn saakka, jolloin minulla oli seuraava käynti reumalääkärillä 9.10.2017. Sen jälkeen päätin aloittaa tämän lääkärin suositteleman lääkkeen eli Prolian. Sovimme, että seuraavan kerran menen lääkärin vastaanotolle kahden vuoden päästä. Tuusula oli samoihin aikoihin päättänyt, että käyntejä ei pidetä enää vuoden välein vaan kahden vuoden välein.

Säästöt ovat jatkuneet sen jälkeen, sillä reumalääkäri ei enää käy terveyskeskuksessa. Tällöin on turvauduttava yleislääkärin osaamiseen.

2017 kesällä myin omakotitalon, mikä merkitsi hurjaa työmäärää. Vähän samanlainen tilanne oli ollut välillä joulukuu 2013 – lokakuu 2014, jolloin olin evakossa useita kuukausia laajan vesivahingon takia. Muutin elokuun alussa 2017 kerrostaloon vuokralle ja ajattelin, että vuoden päästä etsisin itselleni asunnon. En yksinkertaisesti jaksa enää niin isoja ponnistuksia. Ehkä olen antanut hiukan periksi. Tai sitten alan tulla vanhaksi. Joka tapauksessa henkinen stressi on ollut sietämätöntä jo vuosikymmenen tai sitä pidemmän ajan verran. Nyt siltä osin asiat ovat kunnossa, mutta sitten joutuu kohtaamaan uudenlaisia asioita.

Nyt olen alkanut miettiä sitä, että ehkä aloitin luulääkkeen ottamisen liian harkitsematta. Jospa minulla on aina ollut kevyt ja osteoporoottinen luusto, ehkä se on minun ominaisuuteni. Voiko luuntiheysmittaus, joka perustuu röntgeniin ja mittaa luuston mineraalitiheyttä joissakin paikoissa, määritellä, että henkilö sairastaa osteoporoosia. Ottaako lääkäri tarpeeksi hyvin huomioon myös henkilön perussairauden? Miksemme puhuneet aiemmista kaatumisistani. En nyt muista päivämääriä, mutta ennen sairastumistani kaaduin kerran (19.2.2011) ja sen jälkeen toisen kerran (20.4.2014) niin, että nyrjäytin molemmilla kerroilla nilkkani. Vammat paranivat nopeasti. Minulta meni aikaa tovi, ennen kuin löysin päivämäärät dokumentaarisesta kuva-arkistostani. Samalla kun eteen tulee kaikenlaista muuta.

Olen saanut nyt erityisen hyvää palvelua terveyskeskuksesta, mutta jalkakipujen syy ei johdu kuulemma reumasta. Olen itse epäillyt myös lääkkeitä. Trexan huolettaa taas minua. Otan tabletit 4 x 2,5 mg, aiemmin 5 x 2,5 mg perjantaisin. Lauantai ja erityisesti sunnuntai-päivä ovat vaikeita, tuskaisia ja jopa ahdistavia. Nukun silloin paljon. Usein vielä pari seuraavaa päivää ovat huonoja.  Nyt vaivaavat myös ne polvikivut, joita olen nyt jo kuukauden verran hoitanut Burana 600:lla, jotta pystyn liikkumaan. Tulevat taas alkuvaiheen kevään 2012 ongelmat mieleen. Polvi- tai jalkakivut eivät ole koskaan edelleenkään särkyä. Jos olen liikkumatta paikallani, niin hyvä niin. Liikkuminen on tuskaisaa.

Tämän talven aikana ilmaantuivat myös erikoiset rintakivut, jotka herättivät minut öisin. Lopulta niitä alkoi tulla myös päivisin, kouristuksina. Pelästyin, koska epäilin ensin sydäntä. EKG ei näyttänyt mitään poikkeavaa. Enemmän mielestäni kouristusmainen rintakipu ja sen päätteeksi pistos selän yläosassa vasemmalla puolella viittasi johonkin sisäelimeen. Viimeksi sain sellaisen kohtauksen noin viikko sitten alkuviikosta. 

Nyt olen saanut neljä kertaa puolivuosittain Prolia-pistoksen. Tällä viikolla omahoitaja eli yhteyshenkilöni terveyskeskuksessa soitti ja varasi minulle lääkäriajan ensi viikolle. Odotan saavani pistokset polviini. Keskustelemme myös reumalääkäritarpeestani. 

Selvisin erinomaisesti Espanjan Andalucian omatoimimatkasta, jonka sisareni poika ja tämän tyttöystävä järjestivät sisareni merkkipäivän johdosta, koska sitä ennen lääkärikäynnin yhteydessä keksin, että pärjään särkylääkkeellä. En ollut ottanut aiemmin särkylääkettä jalkojen kipeyteen vaan ainoastaan päänsärkyyn. Nyt tajusin yhteyden.

Kouristukset vaivasivat minua viikon matkankin aikana muutaman päivän, mutta sitten helpotti. Päiväkävelymme olivat pitkiä. Olin muita hitaampi ja raput olivat vaihtelevasti vaikeita huolimatta aamuisin ottamastani Buranasta (Burana 600). Silloin tällöin otin yöksikin, koska joudun öisin ravaamaan vessassa useita kertoja. Samaa olen jatkanut matkan jälkeen. Ehkä hiukan minua vaivasi se, etten ollut niin innostunut asioista kuin joskus ennen. 

Olen nyt kuumeisesti miettinyt tätä asiaa. En voi välttyä ajatukselta, että sairastumisaika, varsinkin kevät 2012 tulee elävästi mieleeni.  Kyllä se on reuma, joka aiheuttaa tämän. Vaikka minulla olisi jo nivelrikkoakin, niin se ei tässä vaiheessa olisi tällaista. Jos ortopedi sanoi keväällä 2012, että minulla on alkavaa nivelrikkoa polvissa, niin menee vielä vuosikymmeniä ennen kuin tarvitsen tekonivelen. Pitääpä etsiä, onko minulla hänen lausuntonsa levykkeellä.

Olikin työlästä etsiä. Olen yrittänyt niin kovasti mitätöidä sairauteni tallentamalla Nivelreuma-mapin melkein piilopaikkaan. Näin paljon vaivaa rakentaessani mapin aikoinaan ja tutkiessani asioita. Olen kyllä liittänyt sinne myös 2016 ja 2017 lausunnot, jotka kyllä löytyvät myös Omakannasta. Oli pakko pitää remontin, lisäremontin ja muuton aikana paperit jossakin järjestyksessä. Sen jälkeen olen siltä osin elänyt vähän pellossa ja asettanut muut tehtäväni etusijalle.  Löysin Aavan ortopedi Carola Krookin levykkeen, jota en pysty tutkimaan, koska läppärissäni ei ole DVD-asemaa. 

Olisiko siis mahdollista, että 2012 todettu lievä nivelrikko oikeassa polvessa on levinnyt myös vasempaan jalkaan ja koko kehoon? Saanhan kysyä. En silti usko nielemättä. Katsotaan, miten minun käy. Saanko pistokset polviin? Milloin osteoporoosilääkityksen voi purkaa? Entä lähete reumalääkärille? Olenko liian vanha? 

Unikkopellossa-blogissani tuntemukseni tulevat myös aina silloin tällöin läpi. Minulla on vielä hurjasti tekemistä tässä elämässä. En halua valittaa tai selittää muille huonoa oloani ja jaksamattomuuttani joinakin päivinä. 

En voi myöskään olla hiljaa ja vain kärsiä. Yritän seurata jatkossa paremmin vointiani ja kirjata asioita ylös huolimatta siitä, että minulla on monta tärkeämpää tehtävää. Ehkä jatkan kirjoittamista myös tänne huolimatta siitä, että tietääkseni monet ikätoverini paheksuvat tällaista avautumista sairauksista. Yritän myös olla sanomatta lääkärille, että onhan tämä minun juttuni paljon vähäisempi kuin monen muun! Niinhän muutkin tekevät. Meillä on taipumus vähätellä itseämme ja hyvinvointiamme.








tiistai 21. kesäkuuta 2016

Eikö parantuminen ala?



Olen nyt ehtinyt ottaa kaksi kertaa Trexanin (4 x 2,5 mg= 10 mg), viimeksi viime lauantaina tarkalleen samaan aikaan kuin edellisenä, jonka mainitsin edellisessä postauksessni.  Olen odottanut olotilani paranevan, mutta ei se taida niin mennä.   Lääkkeen aloittamista en huomannut olotilassani ensimmäisellä viikolla, mutta kyllä nyt toisella viikolla minulle kävi selväksi, mistä on kysymys.

Koska sillä viikolla, kun lääkäri soitti (9.6.), oli olotilani alkanut vain huonontua, aloitin  Trexanin aloitusta seuraavana päivänä ottaa uudelleen Medrolia ½ tablettia (=2 mg).  Olin  sen lopettanut, koska lääkärin ohjeiden mukaan sitä pitää käyttää kahden- kolmen viikon kuureina. Olinko lopettanut liian äkkinäisesti?

Lääkkeitä käyttämällä olen siis pärjännyt  jotenkuten. Särkylääke vaimentaa liikkumisen aiheuttamia kipuja, joita minulla on käsissä, sormissa, käsivarsissa, polvissa.  Jos en ota yöksi särkylääkettä, on aamulla entistä hankalampaa päästä liikkeelle. Aloitankin aamun usein mahansuojalääkkeellä ja Buranalla sekä Medrolilla. Sitten myöhemmin, kun nousen ylös, otan Salazopyrinin. Jos on kaunis lämmin päivä, oloni helpottuu ja pystyn suoriutumaan hoidettavista asioista. Onneksi voi useimmiten ottaa aamut kevyesti, ei tarvitse lähteä minnekään.

Puutarha on silti nyt saanut jäädä hoitamatta lukuun ottamatta kukkakuvien ottamista. Sain toukokuussa lämpimänä kautena istutettua kaiken tärkeimmän. Onneksi, nyt voin tehdä vain jotakin pientä.

Muistin aikaisemmalta ajalta, että Trexanin ottopäivä oli yleensä helppo. Piti vain muistaa ottaa se fooli-tabletti, varoa maidon juomista.  Nyt viime lauantaina meillä olikin menoa ja selvisin siitä päivästä kunnialla. Mutta sunnuntaina aloin jo olla väsynyt. Ehkä edellinen pitkä päiväkin vaikutti . Otin pitkät iltapäiväunet tyttäreni perheen käytyä. Maanantai oli jo ihan hurja, päätä sätki kaiken lisäksi. Tämä aamu, tiistai tuntui olevan kaikista vaikein.

Ajattelin jo soittaa terveyskeskukseen ja kysyä, voisinko saada jotakin pitkävaikutteista särkylääkettä, jotta pääsisin nopeammin liikkeelle.  Eilen en ottanut illalla Buranaa. On hyvä välillä kokeilla, milloin voin luopua särkylääkkeistä.

Olen paljon ajatellut kesää 2012, jolloin edellinen toipumiseni alkoi. Suurimman osan olen unohtanut. En halunnut silloinkaan sairauden ja lääkkeiden vaikuttaa elämääni. Nyt edessä on myös kaikenlaista menoa, usein muuten myös sunnuntaina, kun Trexanin vaikutus on päällä. Siksi ajattelin nyt kirjata vähän tarkemmin ylös myös näitä asioita. Se on sellaista täsmähoidon suunnittelua!

Osteoporoosi-hoidon aloittaminen saa vielä hetken odottaa. Kunhan ehdin kunnolla perehtyä siihen pitkään Alendronatin  varolistan.

On hirveätä tajuta menettäneensä terveytensä. Olkaa kiitollisia, kun olette terveitä.

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Palaan katuvana



On totta, että lääketiede kehittyy koko ajan.  1800-luvulla olisin ehkä jo kuollut tai ainakin pahasti vaurioitunut ja muiden huollettavana, jollen olisi kerjuulle joutunut. 

En ole vain aiemmin tajunnut, että nivelreuma on vaikea tauti, josta ei niin vain parannuta. Ihmeparantuminen lienee mahdollista, mutta onnistuu vain harvoilla.  Perjantaina odottaessani reumalääkärin soittoa, katselin tämän videon, joka oli melko vakuuttava. Siinä on ainakin tietoa ihmiselle, joka ei tiedä reumasta paljon mitään. 

Huomasin myös, että sitten 2012 on tullut paljon lisätietoa tai sivuja on päivitetty.  Tässä linkki terveyskirjaston  sivulle.

Syksy 2013 – syksy 2015 - kevät 2016



Syksyllä 2013 jätin harkinnan jälkeen pois lääkkeistäni Trexanin, koska tunsin sen rajoittavan minua liikaa.  Pian sen jälkeen elämässäni alkoi valtava myllerrys, kun huomasin myynnissä olevassa talossani vesivahingon.  Sitä seuraavat tapahtumat vaativat minulta valtavasti voimia ja jaksamista, jotka selvitin yllättävän hyvin.  Nyt kun ajattelen sitä aikaa, en oikein ymmärrä, mistä keräsin sen kaiken voiman hoitaakseni vahingon selvitysvaiheet,pakkaamisen, muuton  ja  melkein koko talon sisustan purkamisen ja uudelleen rakentamisen, muuton takaisin ja taas talon myynnin.

Muistan, että lääkkeen lopettamisen jälkeen  jalkapohjani tai niiden sivustat  oireilivat jonkin aikaa ollen hiukan arat. Ajattelin myrkyn tulevan sitä kautta ulos. Joka tapauksessa kaikki meni oikein hyvin aina vuoden 2015 loppupuolelle.  Siis suunnilleen tasan kaksi vuotta. Toki koko ajan tiesin, että sairaus lymyää minussa.  Uskolla en parantunut. En vain halunnut, että minä olen yhtä kuin sairaus.

Romahdus ja hoidot


Nyt se alkoi jaloista.  Jäseneni olivat toki välillä kipeytyneet muutenkin, sillä koko tänä aikana kokemani stressi ja ahdistus on ollut valtava.  Talo ei tuntunut menevän kaupaksi ja olin ahdistunut myös jatkuvista siivoamisista ja jokaviikkoisista näytöistä.  Kun sitten helmikuussa kuntotarkistus toi esille katastrofin ainekset, olotilani alkoi vain huonontua entisestään.

Kävin jalkojeni takia terveyskeskuksessa  16.3. 2016 ja sain erinomaisen paikallishoidon molempiin polviini. Vasempaan  oli kerääntynyt  40 ml kirkasta nivelnestettä ja toiseen vähemmän eli 5 ml.  Nesteen tilalle nuori naislääkäri pisti  molempiin 1 ml Ledespan-nimistä kortisonivalmistetta.  Kyselin tietenkin kortisonin vaaroista, mutta kuulemma kortisonilla voidaan jäseniä hoitaa useamman kerran vuodessa.  Samalla hän kirjoitti lähetteen reumalääkärille.

Kutsun terveyskeskukseen siellä käyvän reumalääkärin vastaanotolle sain päivämäärälle 21.4. 2016.  Hän oli jo eläkkeellä oleva lääkäri, joka hoiti Tuusulassa näitä erikoislääkärin vastaanottoja. Käynti oli kaikin puolin onnistunut ja erilaisia tutkimuksia tuli niin paljon, etten ehtinyt siinä heti kaikkea omaksua. Esitin epäilyni Trexanin suhteen. Hän jopa kirjasi sen käyntiraporttiini. Kertomukseni mukaan lääke siis vaikutti aivojeni toimintaan!  No, niinhän minä sanoin. Toiseen jalkaani varpaiden väliin hän pisti kortisonia, toiseen ei onnistunut. Olisi pitänyt pyytää myös käsiini. Soittoaika sitten vasta kesäkuussa. Hänkin kauhisteli D-vitamiinin käyttöäni. Tuli mieleeni, että pitääpä selvittää, mikä on se probleema  D-vitamiinin suhteen.

Kävin verikokeissa , käsien ja jalkojen röntgenissä ja lopuksi tuli vielä kutsu luuntiheyden mittaukseen Hyvinkään sairaalaan.  

Kävin maalis-huhtikuussa läpi pitkän lymfaterapia- hoidon  ystäväni antamana.  Autan häntä sitten vastapalveluksena kuljettamalla tarvittaessa kaupoissa, hautausmaalla jne. Muutenhan minulla ei ole varaa tuollaisiin hoitoihin.  En oikein osaa sanoa, mikä oli hoidon vaikutus. Hyvää se kuitenkin tekee.

Toukokuun lämpimät ja helteiset säät auttoivat minua valtavasti.  Molemmat käteni, reunimmaiset sormet pikkusormesta sisäänpäin kipristelivät aamuisin pahasti ja jalatkin olivat jäykät. Lääkäri määräsi heti minulle  Medrolia ( kortisoni) aamuisin kuuriluontoisesti 2mg..  Sekin saattoi vähän auttaa.  Buranaa käytin silti päivittäin 1-3 tablettia varsinkin, jos oli menoja tai muuta tekemistä. Puutarhan ja istutukset sain tehtyä aikaisemmin kuin monena muuna vuonna.  Särkyähän minulla ei ollut, mutta liikkuminen oli välillä vaikeaa.
Sain kaiken tarvittavan hoidettua ihme kyllä.  Jos oli menoja, hoidin ne vaivatta, mutta toipuminen niistä vaati voimia. Tämähän oli kovin juttua sairastumiseni alkuajalta. Silloin en tosin tiennyt, mikä minua vaivasi. Nyt tiesin, kaikki romantiikka oli poissa. Melkein häpesin itseäni, että olin vetkutellut  asian kanssa. Nautin päivistä, kun kaikki tuntui olevan hyvin. 

Reumatismiin kuulunee sellainen aaltoileva oireilu. Se pistää myös ajattelemaan, että henkinen puoli merkitsee siinä enemmän kuin uskommekaan. Sitä on vain todella vaikea säädellä. Lähimmät ihmiset saattavat nähdä niitä ongelmia, vaikka niitä on vaikea näyttää. Avun pyytäminen on vaikeaa. Käsivarret ovat ihmiselle valtavan tärkeät. Liikkeet sattuvat ja tavarat putoilevat käsistä. Vieraat eivät ehkä tajua ollenkaan. Kun joku puristaa kätellessä liian kovaa, tulee melkein huuto. Mitäs siihen sanot? Ihminen on mahdottoman monimutkainen kokonaisuus. Ei kaikkien tarvitse tietää, mikä minua vaivaa.

Nyt


Torstaina tällä viikolla oli sitten se lääkärin puhelinaika. Sitäkin tuli tässä pohdittua, mitä se tarkoittaa. Soittaako lääkäri tai soitanko minä? Mutta minne soittaisin, kun minulla ei ole lääkärin puhelinnumeroa. Soittihan se lääkäri lopulta, tosin myöhemmin kun odotin. 

Joka tapauksessa tilanteeni on tällä välin vain huonontunut.  Viime viikolla ja vielä tämän viikon tiistaina jaksoin yllättävän paljon.  Mutta tiistain jälkeen romahdin. Johtuiko se siitä kortisonin lopettamisesta, en edes kirjannut ylös, milloin lopetin, mutta viikon sisällä sekin on tapahtunut. Myös sää muuttui tiistain jälkeen todella kylmäksi.  Nyt käsien lisäksi käsivarteni kipeytyivät  ja jalkani jäykistyivät pahasti. Aamujäykkyys ei hävinnyt. Romahtaminen alkoi oikeastaan juuri torstaina, kun odottelin sitä lääkärin soittoa eikä sitä alkanut kuulua. Psykologiaa tässäkin.

Lääkäri määräsi minulle Trexania kerran viikossa 10 mg eli 4 x 2,5 mg:n tablettia. 

Suuri yllätys minulle oli, että hän kertoi luuntiheysmittauksen osoittaneen, että lannerangassani on osteoporoosia kuten myös oikeassa reisiluussa. Osteoporoosin hoidoksi minun olisi aloitettava Alendronaatti 70 mg kerran viikossa.

Hain lääkkeet perjantaina apteekista. Aloitin Trexanin tänä aamuna. Alendronaatin aloitan vasta myöhemmin, koska hankin siitä ja sen vaikuttavuudesta ensin lisätietoja. Kirjoitan niistä sitten tännekin.

Luin vanhoja blogikirjoituksiani ja huomasin, että  Tampereella homeopaatin vastaanotolla käynnin jälkeen kesäkuussa 2012 olin kirjoittanut blogiini tämän maininneen minulle  irisanalyysin perusteella tekemänsä havainnon. Sen mukaan oikeanpuoleinen lantioni on vinossa. Hän epäili jo lapsena sattuneita vaurioita.  Minä taas päättelin silloin, että vauriot olisi aiheuttanut yli puoli vuotta kestänyt ontumiseni. Kortisonitabletit  aiheuttavat myös luuston katoa, mutta tuolloin olin vasta aloittanut kortisonin syönnin.

Näin jälkikäteen katsottuna minun olisi pitänyt pyytää jo aiemmin luuntiheysmittausta.  Olisiko sittenkin  ne lapsena kokemani putoamiset aiheuttaneet minulla vaurion luustoon, joka sitten iän mukana ilmenee osteoporoosina?   Muistan hyvin, kuinka putosin alas vintin rappusilta ja kärsin jonkin aikaa tuskallisesta kivusta, jonka salasin vanhemmiltani.  Kävelin kumarassa. Lapsena usein salasimme omasta typeryydestä aiheutuneita töppäyksiä.

Hyvä, että tuli nyt esille. Olenhan kaatuillut läpi elämäni sen enempää itseäni satuttamatta.  Viime aikoina olen huomannut oikean puoleisen ”kankkuni” säteilevän pientä kivun tunnetta, kun olen erityisen väsynyt tai liikkunut paljon. Liikkuminenhan on hyvästä. Olen aina liikkunut paljon paitsi  että se kovempi liikunta on jäänyt tuon nivelreuman takia vähemmälle.


Niin tai näin. Tästä tämä seuranta taas lähtee. Muissa blogeissani kirjoitan muusta elämästäni usein kuvien kera. Tänne en liitä valokuvia muuten kuin poikkeustapauksessa. Tervetuloa lukemaan.